MYÖHÄSSÄ

Kalle oli iso mies, iso ja hidas. Eihän kaksimetrinen mies ihan ketterä voi ollakaan, etenkin kun painokin on passelisti rapiat 150 kiloa. Lisäksi hänelle oli perintönä siunaantunut vanhemmilta peritty sukunimi Iso-Kanki. Niinpä hänet tunnettiinkin kaveripiireissä Iso-Kankeena, tai vain kankeena. Lisäksi Kalle oli patalaiska ukon köriläs. Siinä oli Kaisalla tekemistä, että sai ukkonsa liikkeelle, johonkin työltä kuulostavaan asiaan liikahtamaan. Kaisa oli siis Kallen akka ja tomera akka olikin, vaikka pieni kooltaan olikin. Kait ne vastakohdat toisiaan täydentää. Oli heillä kuusi lasta, oli se Kalle sen verran tokkeutunut, vaikka, siitäkin oli kylällä huhuja, että naapurin isäntä olisi vähän Kallea tässä lasten touhuamisessa avittanut. Mutta, ainahan niitä kylällä juttuja riittää. Luonteeltaan Kalle oli ystävällinen ja lupsakka mies. Mielellään enempi kuunteli toisten juttuja, toisten miesten, jotka pitivät itseään viisaina. Näitäkin, näitä viisaita täällä maailmassa riittää. Joskus Kalle sanoi möreällä äänellään lyhyen kommentin. Yleensä tämä kommentti oli sen verran tanakkaa tekoa, että pisti nämä viisaina itseään pitävät hiljaiseksi. Ainakin vähäksi aikaa.

Yleensä Kalle oli raitis, ei käyttänyt alkoholia, kun Kaisa ei siitä pitänyt. Kalle oli hoksinut vuosien saatossa, että oli helpompi olla Kaisalle mieliksi. Siitä oli perheellisellä miehellä paljon luontaisia etuja, koska näitä etuja ei kavennettu. Joskus oli tapahtunut Kallelle, että kotona oli loppunut valmiin ruuan jakelu ja jopa sängyssä nukkuminen, saatikka, että olisi päässyt ihan Kaisan viereen. Kuitenkin ihminen on erehtyväinen, kuten Kallekin. Joskus teki mieli aukaista viinapullon korkki ja ottaa kunnon humala, vaikka siinä oli omat riskinsä perhepiirissä.

Iso mieskin on arka, kun sattuu olemaan pieni ja äkäinen akka, niin kuin Kallella tämä Kaisa oli. Niinpä Kalle ei uskaltanut itse käydä omalla kylällä viinakaupassa. Hänellä oli yksi kaveri joka joskus, harvoin kylläkin haki Kallelle lastin monopoolista. Ei Kallessa pullo, tai kaksi merkannut mitään. Iso mies tarvitsi kunnon eväät. Kerta pompsi oli yleensä neljä kolmen vartin vodka pulloa. Niillä sai jo vähän päätä sekaisin ja päälle vielä jonkinsorttisen rapulankin. Eipähän heti tehnyt mieli lisää viinaa. Tämä Kallen kaveri oli Ville, pieni ja ketterä mies. Ehkä reilu puolitoistametrinen, kuiva miehen pätkä. Ville oli kuin ilmetty valkoihoinen kenialainen, pitkän matkan juoksija, hän oli meinaan yhtä vähäläskinen mies.

Niinpä Kallelle pääsi viinanhimo yllättämään, niin hän laittoi Villen asialle Alkoon. Ei Kallen himo hellittänyt ihan heti. Ei tullut Ville viinojen kanssa illalla, ei tullut seuraavana päivänäkään. Kalle rauhallisena miehenä malttoi odottaa. Parempi hyvä päivä edessä kuin takana hän tuumaili sohvalla maatessaan. Työttömänä kun jouti lepäämään, vaikka Kaisa ei tästä ajankulusta oikein tykännyt. Kului viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia, eikä viinoja kuulunut. Alkoi jo Kallenkin mielessä käydä, että ilkesikö kaveri, tämä Ville tehdä hänelle oharin. Kallelle tuli pitkä raitis kausi, josta Kaisa oli ylen onnellinen. Ei Kaisa tiennyt, että Kallella oli viinat tulossa. Eipä sitä olisi arvannut moni muukaan, kun tilauksesta oli kuulunut jo kohta kymmenen vuotta. Jotenkin taisi Kallellekin tulla kalenterissa päivät täyteen ja iski uudelleen viinanhimo tai oliko se halu miestä väkevämpään. Muutaman päivän Kalle tuumaili asiaa päässään, ei rauhallinen ja muutenkin laiskan oloinen mies tee hätiköityjä päätöksiä. Asiaa pari viikkoa aprikoituaan Kalle päätti lähteä viinan ostolle itse. Kyllä varma on aina varmaa. Ainahan siinä riskinsä oli, että kylältä Kaisa kuulisi kaupassa käynnin, mutta pääsisi akka muutenkin tietoon asiasta, kun viinat oli nautittu. Niinpä Kalle pisti parhaat vaatteet päälle kun valmistautui tärkeälle ostosmatkalleen. Kaisa uteli, että minnekä mies on lähdössä, mutta vastaus oli jonkinlainen yksitavuinen murahdus, josta ei ottanut akkakaan monen kymmenen vuoden kokemuksellakaan selvää.

Kalle käveli ensimmäistä kertaa Alkon ovelle. Mies oli jo viisikymmentä täyttänyt, ettei hän nyt kova juoppo ollutkaan. Viimeisestä viinaryypystäkin oli jo kulunut yli kymmenen vuotta. Tuo viimeinen viinatoimitus kun oli pahasti kesken tekoinen. Kalle aukaisi monopoolin oven. Annas olla vastaan tuli hänen kaverinsa Ville. Kaverilla oli kädessään täysinäinen  alkon kassi, josta kuului iloista pullojen kilinää. Kallen kasvot kirkastuivat herttaiseen hymyyn. ”Tulit myöhässä, mutta tulit kuitenkin”. Tuumasi Kalle ja otti Villen kädestä myöhästyneen tavara toimituksen.